Hiihtolomallani, eli siis tällä viikolla, käväisin Vantaalla Jumbossa. Alunperin meinasin mennä Itäkeskukseen, mutta Jumbo sai kuitenkin kelvata. Ei sillä, että jotakin moitittavaa olisi, ei meillä päin ole noin isoja ja hienoja kauppakeskuksia. Mukana oli melko reilusti rahaa minulle, joten onneksi löysin jotakin ostettavaa.

Photobucket

Farkkuja, erityisesti pillejä lähdin etsimäänkin, ja nämä löysin. Hyviä oli yllättävän vaikea löytää, vaikka poikkesin neljässä vaateliikkeessä, muita kunnollisia en oikein löytänyt. Olihan siellä muita tyylikkäitä, mutta jos olivat muuten sopivat, vyötärö puristi ja loput sitten roikkuivat päälläni ja valuivat alas ilman vyötä. Lahkeet eivät ole oikeasti tuollaiset, käärin itse kun ovat vähän pitkät. Ostin siis Seppälästä, 19,95 e.

Photobucket

Kun olin valinnut farkut, huomasin Seppälässä Osta 3, Maksa 2 - tarjouksen. Ei tällä kertaa tietyn rekin valikoimasta, vaan koko myymälän tuotteista. Olihan se hyödynnettävä, tarvitsin vain farkkujen lisäksi kaksi tuotetta. Äitini toi tämän paitamekon esille ja ihastuin tähän, erityisesti väriin ja söpöön kuvioon. Päätin sitten tietenkin ostaa, hinta 9,95 e. Huomaa, että yläosa ei oikeasti ole noin pussimainen, takana oleva olkain vain oli mutkalla :'D

Photobucket

Toisenkin mekon löysin Seppälästä samaan Osta 3, Maksa 2 - tarjoukseen, 14,95 e. Samantapaisia näyttää olevan nyt paljon myynnissä, tässä mielestäni ihana kuosi ja taskut. Älkää välittäkö käsistä taskuissa, oudon näköistä.

1365834.jpg

Lisäksi sain vielä KappAhlista tunikan, Osta 3, Maksa 2 - tarjousrekistä, josta äiti osti pikkuveljelle kaksi paitaa ja minä sain valita kolmannen, sinivalkoraitaisen tunikan.